Yksi soutu, yksi elämä.

Otteita kirjastani Yksi soutu, yksi elämä. Julkaistaan vuoden 2015 aikana, kuvat Markku Lilja. Ote johdannosta: "Tenojokilaaksoon iski kevät. Jäälautat murskautuivat toisiinsa, rantoihin ja muuttivat joen uomaa. Tänä vuonna jäänlähtö tapahtui toukokuun 17 päivä. Naapurimaassa liput liehuivat itsenäisyyttä. Jään voima on julma. Se murskaa alleen kaiken tielleen osuvan. Jokilaakson ihmiset katsovat nöyrinä näytelmää. Joka kevät sama, kuitenkin se aina yllättää rajuudellaan. Vesi nousee ylös joen rantoja. Vie mennessään veneitä ja kaiken minkä saa irti. Tempaa ne mukaansa ja osan vie Jäämerelle nielussaan. Joki on julma ja lempeä. Pehmeä ja kova. Ottaa aina omansa.

Jaakko on noussut jo aikaisin, kuten aina. Keittänyt vahvat kahvit ja tehnyt eväät. Tummaa Outin tekemää leipää ja naapurista saatua poroa. Poro mikä on tapettu kiväärillä. Silloin sen liha on maukasta ja vailla kuoleman tuskaa. Jaakon koti on Vetsikon töyräällä. Pieni kylä Tenon kainalossa. Itään Utsjoen keskustasta. Tänään Jaakko katsoo jokeaan. Muuta ohjelmaa ei ole. Jaakko laittaa eväät ja kuksan reppuun. Kävelee rauhassa rannalle ja katsoo tuttua maisemaansa. Laakson kevät ei näy vielä luonnossa. Vaivaiskoivut ovat lehdettömiä. Maa kova ja ruskea. Valon voima on huikea. Talven kaamos on vaihtunut kevään tuhlailevaan kirkkauteen. "

Kirjoituspäivä on pulkassa.

Kirjoituspäivä on pulkassa.

Ote luvusta Henrik. "Jaakko ohjaa Henrikin veneen perälle. Kertaa säännöt. Kun lohi iskee ei vapaan saa vielä koskea. Jaakko tartuttaa lohen perhoon kiinni soutamalla lujaa vastavirtaan. Sen jälkeen nostetaan kaksi muuta pyynnissä olevaa perhoa ylös. Vasta tämän jälkeen alkaa taistelu lohen kanssa. "Ja siihen kelan jarruun et koske. Jarru on löysällä ja lohi saa vetää siimaa ulos sydämensä kyllyydestä. Siihen ei saa koskea". Mies nyökkäsi ja sanoi ymmärtävänsä. Jaakko aloitti soudun. Vene kävi lipumaan hiljaa myötävirtaa ja Jaakko ohjasi hiljaa soutaen perhoja. Jaakko tunsi jokensa. Taitavasti hän kierteli ottipaikkoja uudella veneellään. Takana istuva mies katseli jokilaaksoa. Katsoi sen reunamilla olevia tuntureita, näki kymmenien kilometrien päähän. Katsoi ikijäätä rinteissä. Ihaili pilviä ja taivasta. Katsoi kun lapintiirat kalastivat. Näki ensimmäistä kertaa eläissään kaakkurin. Henrik oli löytänyt jotain mitä ei tiennyt olevan olemassa. Eikä tiennyt sitä etsivänsä. Jaakko tutkaili hiljaa vierasta. Tuumi, ettei mies olekaan menetetty. Mies toteaa Jaakolle: "En tiennyt tälläisestä. Tässähän on koko maailma". Jaakko nyökkäsi ja oli vielä vaiti. Yhtäkkiä Henrik värähti, puhelin oli jäänyt autoon ja hän ei kaivannut sitä".

Kirjani edistyy nyt rivakasti. 10 lukua on kirjoitettu ja tavoitteena on saada täällä 20 lukua täyteen. Kirja on kertomus syvästä kiintymyksestäni Tenojokilaaksoon, ihmisen suuresta muutoksesta ja onnesta. Kirjoitan kirjaa täydellä sydämellä. Istun juuri nyt työhuoneessani Atlantin äärellä. Laineet pauhaavat edessäni. Huomenna matkaan luontokuvaaja Markun kanssa Nazaren pieneen kaupunkiin muutamaksi päiväksi. Menemme katsomaan suuria aaltoja.

Jussi Jaakkima

Ilola, Utsjoki, Cascais