Kevättalven suhinaa metsässä.

Viime lauantaina oli kauden päätösjahti. Vieraita oli kuusi henkilöä, mukava ja toisilleen tuttu  porukka! Talon puolesta homman toimivuutta varmistamassa olivat tyttäreni, koiramies Ari, metsästyskaverini Joa ja osan aikaa Outi. Kuusi vierasta ja yhtä monta henkilöä varmistamassa turvallisen ja korkeatasoisen jahdin. Päivä oli onnistunut, ensimmäisestä ajosta nuoremman polven vieraamme sai ammuttua kookkaan rusakon yhdellä laukauksella uudella passipaikalla! Iltapäivän ajossa nähtiin metsäjänis kahteen kertaan, tällä kertaa jatkaa loikkeluaan metsässä. Päivä oli kaikkinensa onnistunut ja uskon, että vieraamme olivat tyytyväisiä päivään. Ruokapuolesta vastasi taas Georg Simojoki, www.zum.fi. Erityisesti hanhi- ja hirvikeitto sai vahvaa kiitosta. Nyt jatkuu aktiivinen riistaruokinta niin kauan kuin lumet säilyvät. Tuossa talon edessä olevassa ruokintapaikassa on heinää, porkkanoita, perunoita ja leipää.

Näin hiihtolomaviikolla otamme pojan kanssa täällä lungisti. Olemme käyneet lumikenkäilemässä ja testanneet mainioita Altai Ski nousukarvasuksia. Porukan määrä asteittain nousee ja lauantaina on taas kaikki makuupaikat täynnä. Otin juuri hirvisonnin ulkofileen sulamaan, teen huomenna sen uunissa. Lauantaina talossa tehdään sushia, ensimmäistä kertaa koskaan.  Kala noudetaan Porvoon Kalatalosta, www.porvoonkalatalo.fi. Mainio paikka, suosittelen! George Bernard Shawn sanoin: "Kukaan ei rakasta vilpittömämmin kuin se, joka rakastaa ruokaa".

Ensi viikolla alkaa näiden sivujen uudistus. Råmossa on mukana Berliiniin kohdistuvassa kampanjassa ja sivuista tehdään kaksikieliset, sekä osa kuvista uusitaan. Maanantaina kokoontuvat tilan kaikki eräoppaat ja ideoimme valmiit paketit vieraille. Tässä on nyt näitä rautoja riittävästi tulessa, on ollut kyllä mainio vuoden alku. Utsjoelle tulee tänä päivänä oltua yhteydessä päivittäin.

Juuri nyt on keli plussalla, kevyt sumu ilmassa ja tuuli tyyntyi yöllä. Kävin äsken lumikenkäilemässä jäällä, naskalit kaulassa. Poika veteli eilen Altai Ski suksilla ympäriinsä. Hiihtoloma jatkuu kevättalvisissa merkeissä!

Jussi Jaakkima

Ilola/Utsjoki