Talven selkä on taittunut.

Aurinko nousee Porvoossa klo 08.16 ja laskee klo 16.48. Nyt päivä pitenee reippaat kuusi minuuttia päivässä. Päivän piteneminen näkyy eläimissä nyt selkeästi. Tiaiset pitävät kunnon meteliä ja valmistautuvat varhaiskevään pesintään. Korpit harjoittelevat jo soidinlentojaan. Pöllöistä helmipöllön "puputus" kuuluu iltaisin. Kuulin ensimmäiset mustarastaan huilumaiset sävelet, kylläkin Espoon Haukilahdessa. Nisäkkäistä jänikset, rusakot ja peurat käyvät nyt ahkeraan ruokintakatoksilla. Vietiin eilen pojan kanssa heinää ja suolaa niille lisää. Ruokinta-alue on nyt tasaiseen tallattu eläinten jäljistä. Ruokapöydässä on viljaa, herneitä, heinää, karkeaa suolaa ja suolakiviä. Myyrät ovat taas tulleet esille hiipuvan hangen alta ja Susi kissa syö niitä ahkeraan. Eivätpä tule sisälle hillumaan ja syömään johtoja.

Yksi katoksista.

Yksi katoksista.

Viime viikot ovat menneet markkinoinnin merkeissä. Nyt on mukavasti rautoja tulessa ja muutama neuvottelu kesken, sekä myös kätelty. Kättely on suomalainen tapa tehdä sopimus, ei tarvitse nippua papereita. Nyt näyttää vahvasti siltä, että päämarkkina-alue ulkomailla on Saksa ja keski-eurooppa. Tuotteistaminen jatkuu yhteistyökumppanien kanssa, siitä tuonnempana. Ensimmäinen lehtiartikkeli Råmossasta julkaistaan Saksassa helmikuun lopussa.  Kotimaassa taasen asiakkaat tulevat yrityksistä. Olen nyt kantapään kautta ymmärtänyt, että uuden matkailualan elämyksiin rakentuvan palvelun rakentaminen kestää oman aikansa. Pankin kvartaalikulttuurista poisoppiminen näköjään kestää pitkään. Täällä kvartaali on esim. metsän kasvussa helposti 25-vuotta. Itse olin pankkialalla tuon saman ajan. Nordea oli minulle korvaamaton korkeakoulu mm. asiakaskohtaamisen laadun kehittämisessä ja yksityiskohtien hallinnassa. Vähittäispankkitoiminnassa on loistava sanonta: retail is detail. Niin myös elämyksien tarjoamisessa vieraillemme. Teen juuri tuotekorttia, jossa on yksityiskohtainen lista niistä asioista mitä pitää ottaa huomioon ennen elämyspäivää, päivän aikana ja sen jälkeen. Laatutonni koulutuksen saaneena opin asioiden kirjaamisen merkittävyyden. Palvelu on tällöin tasalaatuista.

Upea valo.

Upea valo.

Piipahdimme Outin kanssa reilun vuorokauden reissulla Tallinnassa, oli älyttömän nasta reissu kyllä! Kierrettiin(yllätys, yllätys) kunnolla vanhaa kaupunkia ja tukikohtana pieni Three Sisters niminen hotelli vanhan kaupungin portilla. Palvelukulttuuri oli kaksijakoinen. Ravintolat(www.kakskokka.ee) olivat erinomaisia ja hinta/laatusuhde oli vähintään kohdillaan. Useissa kahviloissa taasen palvelu oli melko ilmeetöntä. Pääsin kauppakeskuksessa miesparkkiin keskelle parfyymiosastoa, jäi mieleen ja vieläpä tuoksun kera.

Pitkät varjot.

Pitkät varjot.

Nyt menevät seuraavat päivät torstain vierasryhmän saapumisen valmistelussa. Vieraita kuusi henkilöä ja parhaimmillaan meitä on seitsemän henkilöä takaamassa päivän kulkua. Mietin tänään jälleen tätä toimenkuvaani, se on aika laaja. Tänään siihen tuli lisättyä apumiehenä toimiminen viemärin sulatuksessa. Huomenna tulee aamusta puuseppä Petteri fiksaamaan pöytää ja korjataan saunan ovi. Tai siis minä toimin apumiehenä.

Tiestö on nyt liukas kuin luistinrata. Tunsin itseni aika vanhaksi tänään kun tein aamulenkin kengissä liukuesteet ja kädessä sauvat. Vaihdoin muuten ruokavalion kunnon askeleen verran terveellisempään suuntaan vuoden alusta. Suosittelen, vaikka alku oli kaikkea muuta kuin helppoa. Nyt menee jo rutiinilla juureksia, kasvipihvejä, marjoja ja muuta terveellistä. Huomenna taas kuntosalille!

Jussi Jaakkima

Ilola/Utsjoki