Lähiruokaa metsästä.

Kanalintukausi alkoi 10.9. ja olimme sitä avaamassa. Ilkka ja Lasse koiranohjaajina mainioine seisovine koirineen. Näimme riistaa, ei kuitenkaan saalista. Oliko päivä onnistunut? Oli! Opin jälleen uutta lähimaastosta ja näimme useita riistalintuja. Koirien touhukasta riistan etsintää on ilo seurata, varsinkin 2-vuotias sileäkarvainen saksanseisoja oli perin(!) aktiivinen kaveri. Onko terveellisempää ja yhtä vaikeasti tavoiteltavaa lihaa kuin villiriista? Tuskinpa. Mietin eilen metsästysseuramme syyskokouksessa tuvassamme millä eri keinoin hoidamme riistaa täällä Ilolassa. Viemme nuolukiviä metsään, perustamme riistapeltoja, ruokimme aktiivisesti talvella mm. heinällä, porkkanoilla, perunoilla ja viljalla paikallisia eläimiä. Pieni osa riistasta koituu saaliiksi, lähtökohtana on koko ajan riistan määrän hallittu lisääminen. Enpä ole nähnyt muita luonnosta välittäviä talvella pakkasaamuina tai vesisateessa eläimille ruokaa viemässä. Viimeisin "ostokseni" oli pari sataa kiloa herneitä ruokintaan.

Eräopas Samin keräämää.

Eräopas Samin keräämää.

Laskin viime viikolla kuinka monta vierasta kävi täällä talossa, pääsin 14 henkilöön eli jälleen kerran ovi kävi tiuhaan. Pitkästä aikaa olin kaikkien lasten kanssa nelistään viikonlopun täällä kotona, lämmitin pyynnöstä paljun. Kerrankin palju lämpeni melkeinpä liikaa. Illemmalla nähtiin tähdenlentoja, sateelliitteja ja upea tähtitaivas. Revontulia ei tiukasta seurannasta huolimatta nähty. Täällä tähtitaivas näkyy selvästi, koska valosaastetta ei ole.

Viimeiset kolme päivää onkin mennyt koulutuksessa, Laatutonnia ja kansainvälistysmiskoulutusta. Eilinen koulutus oli Piirlahdessa mainiossa Bed & Breakfastissa nimeltään Strandhagen(www.standhagen.fi). Olisi klisee sanoa kodinomainen paikka koska kyseessä on aidosti omistajien oma koti, mikä luovutetaan kesäksi vierailijoille. Suurin osa on kansainvälisiä kanta-asiakkaita, rauhallisessa ympäristössä. Suosittelen, emäntä Miina ottaa vieraat suurella sydämellä vastaan! Leipä tehdään aina itse, se tuoksuu sisään tullessa.

Huomenna jatkuvat ennen talven tuloa tehtävät viimeistelytyöt, tiivistetään taloa ja varustellaan laavua. Hommat eivät tekemällä lopu.

Tenojoki tänään, taustalla Norja ja Rastigaisa. Kuvaaja Markku Lilja.

Tenojoki tänään, taustalla Norja ja Rastigaisa. Kuvaaja Markku Lilja.

Luontokuvaaja Markku on paraikaa Utsjoella, missä on paraikaa Suomen komein ruska. Markku kuvaa jälleen kirjaamme Yksi soutu, yksi elämä , kirja edistyy nyt kohti loppusuoraa. Vallen Lomakylässä on uuden tulevan ravintolan perustukset valettu.

Uusi ravintola tulee tähän! Kuva Markku Lilja.

Uusi ravintola tulee tähän! Kuva Markku Lilja.

Jussi Jaakkima

Ilola/Utsjoki

ps. Susi kissa tekee juuri parhaansa häiritäkseen tätä blogin kirjoitusta. Se rakastaa pyydystää käsiäni tassuillaan näpytellessäni kaksisormisella järjestelmälläni.

Susi tähyilee vesimyyriä. Susi on näemmä myös käynyt tappelemassa itseään suuremman kanssa, kunnon vekki toisessa takajalassa.

Susi tähyilee vesimyyriä. Susi on näemmä myös käynyt tappelemassa itseään suuremman kanssa, kunnon vekki toisessa takajalassa.


FI
EN