Kolme vinkkiä onnistuneeseen kokoukseen.

Olemme itse viettäneet tuhansia tunteja kokouksissa. Kokemuksemme ansiosta osaamme järjestää teille ainutlaatuisen ympäristön ja ohjelman onnistuneelle kokouspäivälle. Råmossassa kannattaa rohkeasti kokeilla tärkeiden keskustelujen käymistä, suunnitelmien ja päätösten tekemistä ulkona luonnon keskellä. Hirsitalommekin on ihana.

1. Valitse kokouspaikka, jossa ihmiset viihtyvät.

Kokouspaikan miljöö vaikuttaa oleellisesti ihmisten vireystasoon ja keskittymiskykyyn. Rauhallinen ja arjesta sopivasti poikkeava ympäristö edesauttaa osallistujien läsnäoloa ja jaksamista.

Råmossa Lodgen rauhallinen ympäristö antaa tilaa luovuudelle ja hyvälle kokoushengelle. Kokousvieraamme saavat yksityiseen käyttöönsä 225 hehtaaria kaunista metsää, jossa on mm. oma lähdeperäinen järvi, sekä tunnelmalliset ja modernit kokouspuitteet hirsituvassamme. Tuvassa kokoustaa n. 8-12 henkeä.

Tapoja kokoustaa on yhtä monta kuin kokoustajaakin. Råmossassa kokouspäivä on aina elämys, ja luonnosta nauttiminen ja kokouspäivä yhdistyvät kuin huomaamatta mieleenpainuvaksi kokonaisuudeksi. Maisemat ja paikan henki väkisinkin rauhoittavat mielen ja auttavat keskittymään päivän tavoitteisiin. Esimerkiksi kävelykokous luonnossa auttaa saamaan joskus haastavillekin asioille oikeat mittasuhteet. Råmossa Lodgessa voi kokoustaa

  • tunnelmallisessa hirsituvassa takkatulen ääressä  

  • pitkospuilla kävellen 

  • metsässä kuusten kuiskailun keskellä 

  • soutuveneessä ajatuksia viritellen 

  • nuotiotulen ääressä sparraillen 

  • onpa yksi tiimi miettinyt suuria kuvioita (vielä lämmittämättömän) saunan lauteillakin.

Råmossan hirstitalot, nuotiopaikat ja laavut on rakennettu oman metsän puista.

Ajatusten vaihtoa Råmossa Lodgen rantanuotiolla.

Ajatusten vaihtoa Råmossa Lodgen rantanuotiolla.

Kokouspäivän jälkeen tai sen yhteyteen kannattaa suunnitella kivaa tekemistä. Miltä kuulostaisi sienestys tai lumikenkäily, erätaitokisat tai vaikkapa metsäjooga kallion laella? Ja päälle kylvyt puulämmitteisessä saunassa ja paljussa.

2. Suunnittele niin, että mielenkiinto pysyy yllä 

Hyvin suunniteltu kokouspäivä tukee rakentavaa kokoushenkeä: kiinnostava ohjelmasisältö, riittävä taukojen pitäminen ja päivän jouheva organisointi tekee päivästä kaikille sujuvan. 

Hyvällä kokouspäivällä on selkeä päämäärä ja ennalta mietitty rytmitys. Kokoustajien tavoitteet ovat erilaisia eikä kahta täysin samanlaista tapaa viettää kokouspäivää ole. Niinpä kuuntelemme herkällä korvalla asiakkaidemme toiveita ja haemme niihin uniikkeja ratkaisuja.  

Esitämme myös monia kysymyksiä: Mitä ovat päivän tavoitteet: suunnittelu, päätösten tekeminen, tiimiytyminen tai työhyvinvointi? Kokousryhmän jäsenten rooli? Miten joustavaksi päivä aikataulutetaan? Ruokatoiveet? Onko jotain erityistä, mitä tulee huomioida? Pidetäänkö takassa tulta? 

Råmossa Lodgen hirsitupa on tunnalmallinen ja varustettu modernein kokousvälinein. Pöydän ympärille mahtuu 14 henkeä.

Råmossa Lodgen hirsitupa on tunnalmallinen ja varustettu modernein kokousvälinein. Pöydän ympärille mahtuu 14 henkeä.

Ehdotamme kokousvaraajille myös ennakkotutustumista Råmossaan paikan päällä, jotta voidaan yhdessä hahmottaa erilaiset mahdollisuudet päivän kulkuun ja ohjelmaan. Kiinnitämme huomiota niihin niin tärkeisiin pieniinkin yksityiskohtiin, jotta asiakkaamme voi luottaa, että kaikki toimii. Juuri ennen h-hetkeä käydään läpi päivän kulku, vaikkapa puhelimessa.

Kun on selkeä suunnitelma ja aikataulutus, siitä on tarvittaessa helppo myös joustaa. Niinpä kokouspäivän aikana kysymme palautetta ja muokkaamme ohjelmaa tarvittaessa lennosta. Me joustamme ja pidämme vieraistamme sydämellisesti huolta. Vieraiden saapuessa otamme heidät pihalla vastaan Suomen lipun liehuessa tangossa. Tärkeintä on avoin ilmapiiri ja kokoukseen osallistujien innostuminen ja panostaminen päivän teemaan.

3. Tarjoamme ajatustyötä tukevaa ruokaa  

Laadukas ruoka ja säännöllisesti nautitut ateriat ovat sitä tärkeämpiä, mitä pidempi kokouspäivä on. Tuhdin viinerin jälkeen päiväunet houkuttelevat asialistaa tai ideointia enemmän.

Huolehdimme siitä, että tarjoilumme tuo energiaa päivän kulkuun ja tarjoaa ihania makunautintoja kaikille aisteille. Kokouspäivän tarjoilu muodostaa aina kokonaisuuden riippuen päivän pituudesta, aktiviteeteista, osallistujien ruokatoiveista ja sesongista. 

Hyviä ravintolähteitä kokouspäivään ovat hitaasti palavat hiilihydraatit, kuten kokojyväviljat, vitamiinirikkaat marjat ja hedelmät, terveelliset pehmeät öljyt ja pähkinät sekä mahdollisimman eettiset proteiinilähteet kuten kala, palkokasvit ja riista. Tummaa suklaata unohtamatta. 

Kansainväliset ja suomalaiset tuulahdukset yhdistettynä vuodenajan parhaisiin raaka-aineisiin on tarjoilumme ohjenuora. Suunnittelemme ateriakokonaisuudet yhdessä catering-kumppanimme kanssa. Käymme ateriat aina huolellisesti asiakkaan kanssa läpi erityistoiveet huomioiden, ja sen lisäksi yritämme vielä hieman yllättää. 

Sienet, marjat ja riistaruoat maistuvat Råmossa Lodgessa.

Sienet, marjat ja riistaruoat maistuvat Råmossa Lodgessa.

Miltä maistuisi esimerkiksi luomupinaatilla täytetyt ramiro-paprikat, Ilolan haudutettu hirvipata metsäsienten kera tai syysomenapaistos mantelijäätelöllä? Niin, ja Råmossan vahvat nokipannukahvit nuotion äärellä kuuluvat meillä kokouspäivään

Vieraidemme antama palaute on hyvin rohkaisevaa. Råmossa Lodgea pidetään korkeatasoisena ja vieraat huomioivana kokouspaikkana. Asiakkaidemme yksityisyys ja viihtyvyys ovat meille kunnia-asioita. Råmossa Lodge on taatusti erilainen kokouspaikka vaikkapa kickoff-kokoukselle tai TYKY-päivälle Porvoossa Ilolan kylässä. Tutustu kokoustuotteeseemme ja ota yhteyttä!

Tervetuloa Råmossa Lodgeen.

Loppukesän terveisin,

Outi ja Jussi J. Pekkinen
Isäntäpari

puh. 040-568 8012/Outi
puh. 050-568 8017/Jussi
info@ramossa.fi
Porvoo, Ilolan kylä

Suunnitellaan teille ikimuistoinen ja onnistunut kokouspäivä.

Suunnitellaan teille ikimuistoinen ja onnistunut kokouspäivä.













FI
EN