Kotiinpaluu.

Kolmen viikon tilalta poissaolon jälkeen oli hienoa taas kääntyä omalle kotitielle. Lunta on jonkin verran edelleen metsässä, helppoa kuitenkin liikkua. Huomaa, että päivä on selkeästi pidentynyt ja kohta talven selkä on taittunut. Talolla on kaikki kunnossa, uudenaikainen hälytysjärjestelmä kertoo saman tien lämpötilan vaihtelusta tai muusta poikkeavasta. Susi kissa oli läpeensä onnellinen kun isäntä koirineen taas palasi asumaan taloa.

lumikengät115.JPG

Tänään sunnuntaina teimme pitkän lumikenkäkävelyn Outin ja hänen tyttärensä kanssa. Alkuun painelimme ensimmäistä kertaa uuden merkityn luontopolun lumikengillä, toimii! Loistavia nousuja, pulssi nousee mainiosti, korkeuseroa on juuri sopivasti. Metsässä näkyi jäniksen, metsähiiren, peuran, ketun ja hirven jälkiä. Välillä lunta oli kinostunut yllättävän korkeiksi nietoksiksi. Metsässä raikui iloinen nauru kun kolmikko lisättynä Siiri koiralla paineli eteenpäin. Sain kuvattua opetusfilmiä miten nousta näyttävien lippojen jälkeen ylös  jyrkässä ylämäessä lumikengillä. On aina yhtä hienoa päästä korkeimman mäen päälle, josta Ilolan maisema avautuu. En kyllästy näkymään ja avaruuteen. Jää oli tarkan mittauksen mukaan reilut 30 senttiä paksua, siis kestää. Varmuudeksi hyvän tavan mukaan menen aina ensimmäisenä naskalit kaulassa. Jos minut kestää, kestää varmasti myös muut! Jäällä oli paljon jäniksen jälkiä, loistavaa!

Oli kieltämättä jännittävää äsken printata kirjani tulosteeksi, yllättävän paksu nippu tuli tulostimesta ulos. Matka Atlantin rannalle oli sykähdyttävä, jäi loppuelämäksi mieleeni. Suuret aallot, merenrantahotellin vaikuttava vanha tunnelma ja Cascaisin kaupungin kauneus. En aiemmin tuntenut Portugalia, nyt tiedän paikaksi mihin haluan myös jatkossa matkustaa ja kirjoittamaan seuraavaa kirjaani. Ensi viikonloppuna on Ilolan nuorisotalolla Sommardalissa metsästysseuramme 50-vuotisjuhlat, valmistelen juhlapuheeni huolella. Olen ylpeä, että saan olla osa Ilolan kylän pientä yhteisöä. Nyt välissä on edessä lyhyt reissu Rovaniemelle neuvottelemaan mielenkiintoisesta hankkeesta Lapissa.

Ihmisen pitää matkustaa välillä kauas nähdäkseen lähelle.

Jussi Jaakkima

Ilola/Utsjoki   


FI
EN