Råmossa Konsultointi

Palvelut

 
 

Kokonaiskuvan hahmottaminen

Konsultoinnissa perehdytään erityisen huolellisesti yrityksen ydinliiketoimintaan, taloudelliseen informaatioon ja haastatellaan avainhenkilöt, sekä lähipiiriä (mm. omistajia, yhteistyökumppaneita, asiakkaita, rahoittaja). Konsultti tekee yrityksen liiketoiminnasta selkeän ja kansantajuisen analyysin jossa hahmotetaan nykyisen liiketoiminnan kulmakivet ja kehittämiskohteet, sekä jatkotoimenpiteet ja seurattavat seikat.

 
Ramossa_konsultointi-1603.jpg

Sparraaminen ja mentorointi

Yrittäjä/omistaja on hyvinkin usein yksin työssään ja sparraamisen tarve kasvaa vuosien varrella. Yleisimmät sparrarit ovat puoliso, ystävä, kirjanpitäjä ja pankkiiri. Kaikille on paikkansa!

Ammattimainen sparraus on teemoitettua ja aikataulutettua. Sparraaja on lähinnä yrittäjän peili eli pitkälti kuuntelija, sekä kyselijä. Sparraajan tehtävänä ei ole antaa “oikeita” vastauksia vaan pitkälti tukea ja kannustaa yrittäjän omassa toiminnassa ja jaksamisessa. Sparraamiseen kuuluu olennaisena osana ajankäytön hallinta, jossa yhdessä tutkitaan mihin ihmeeseen se aika oikein kuluu.

Ammattimainen hallitustyöskentely

Hallituksen rooli yrityksen menestymisessä on ensiarvoisen merkittävä. Lisäksi hallituksen jäsenten vastuu yrityksen toiminnasta ja sen laillisuudesta on yksiselitteinen. Usein yksityisomisteisessa yrityksessä hallitus on yhtä kuin omistaja/omistajat ja kokoukset pidetään paperikokouksina eli hallituksen päätöstä vaativat asiat lähinnä kirjataan pöytäkirjoiksi kirjanpitäjän tai rahoittajan vaatimuksesta.

Ammattimaisessa hallitustyöskentelyssä hallituksen kokoukset ovat hyvin valmisteltuja, päätökset perusteltuja, tekeminen jäsenneltyä ja keskustelu avointa.

Ramossa_konsultointi-1590.jpg

Maaseutuyrittäjän liiketoiminnan monipuolistaminen

Tämä konsultoinnin osa-alue on erityisen lähellä sydäntäni ja teen sitä mielelläni. Maaseudulla asuvilla ja sinne muuttavilla on yrittäjyydessä valtavasti potentiaalia laajentaa elinkeinotoimintaansa.

Koronan myötä maaseudun asumisen ja työskentelyn houkuttelevuus on noussut merkittävästi. Maalle muuttaa ihmisiä, joilla ei ennestään ole välttämättä kosketuspintaa maaseutuun ja palvelutarpeet ovat moninaiset.

Pystyn auttamaan maalla elinkeinotoimintaa jo harjoittavia ihmisiä monipuolistamaan toimintaansa esim. metsä- ja/tai maatalousyrittäjiä tarjomaan palveluita maallemuuttajille. Kääntäen maallemuuttajat pystyvät tarjomaan omien osaamisalueiden palveluita maaseudulla jo pidempään asuville.


Hinnoittelu

Konsultointityötä voi tehdä

A) projekti/toimeksiantokohtaisella hinnoittelulla

B) konsulttipäivähinnoittelulla

C) tuntihinnoittelulla.

Tuntihintani on alkaen150 euroa/tunti + ALV 24%, päivä/toimeksiantoveloitus sopimuksen mukaan. Lisäksi tulevat mahdolliset km-korvaukset, matkustuskulut ja majoituskulut.


FI
EN