Råmossa Konsultointi

Referenssit

 
 

Markku Lilja

Tutustuin Jussi Pekkiseen vajaat parikymmentä vuotta sitten. Olimme siihen aikaan kollegoja pohjoismaiden suurimman liikepankin Nordean kenttäorganisaatiossa, vastuualueenamme aluejohtajina johtaa alueellista pankkitoimintaa. Jussin vastuulla oli aluksi Päijät-Hämeen alue, myöhemmin Espoon alue, allekirjoittaneen vastuulla Tampereen alue. Alueet kuuluivat Nordean suurimpiin.

Monissa yhteisissä projekteissa ja ryhmäkokouksissa Jussi Pekkinen näyttäytyi kollegan silmin numeroihin perehtyneenä johtajana, jonka erityinen vahvuus oli liiketoimintalogiikan ja rahoituksen syvällinen ymmärtäminen. Hän keskittyi tehtävässään vahvasti myös vastuualueensa asiakasliiketoiminnan, palvelun ja asiakaskohtaamisten laadun kehittämiseen.

Myöhemmin opin lukuisilla yhteisillä pohjoisimpaan Lappiin suuntauneilla matkoilla tuntemaan Jussista myös toisen puolen: herkän kyvyn nauttia luonnosta ja kuvata sitä myös kirjallisesti. Näiden matkojen yhtenä tuotoksena toteutimme yhdessä Tenojokilaaksoon sijoittuvan kirjaprojektin ”Yksi soutu, yksi elämä”.

Matkojensa myötä Jussi loi suhteet myös alueen matkailuliiketoimintaan ja on toiminut utsjokisen matkailuyrityksen Guolbba Oy:n hallituksen puheenjohtajana useita vuosia. Tänä aikana yritys on toteuttanut mittavan investointiohjelman Tenon rantamaisemaan.

Voin suositella Jussi Pekkistä vaativiin liikkeenjohdollisiin konsultointitehtäviin mukaan lukien yrityksen hallitustoiminta varsin monilla toimialoilla.

Markku Lilja, M.Sc. (Econ). Photographer.


Petteri Valle

Jussi Pekkinen Guolbba Oy:n hallituksen puheenjohtajana vuosia

Jussi Pekkinen on toiminut saamelaisen perheyhtiö Guolbba Oy:n hallituksen ulkopuolisena puheenjohtajana useita vuosia, aivan Guolbba Oy:n toiminnan alusta asti. 

Hallitustoimintaan Jussi on tuonut ammattimaisuutta ja tarkkaa lukujen seuraamista, mikä on auttanut yrityksen alkuvaiheessa asioiden hahmottamista ja talouden tasapainon säilyttämistä. Juuri lukujen kautta on Jussin vanha pankkitausta tullut erittäin hyvin esille ja myöskin se pankkimaailman tuntemus on auttanut erilaisten hankkeiden eteenpäin viemisessä ja rahoituksen hakemisessa ja  saamisessa. Jussilla on vahva esimiestausta ja myös se on ollut suureksi eduksi, sillä yrityksen johdossa ei vain pyöritellä numeroita, vaan henkilöstöasiat ovat usein esillä ja vaativat johdolta paneutumista. Lisäksi Jussi esittää asiat kansantajuisesti, eli ilmaisee itseään erittäin selkeästi.

Voimme todellakin suositella Jussin ammattitaitoa kaikenlaisten yritysten tarpeisiin ja varsinkin kehitysideoiden ja lukujen pallotteluun, Jussi ei anna valmiita vastauksia vaan kyseenalaistaa sopivasti, jolloin joudutaan itse miettimään.

 

Petteri Valle

yrittäjä ja omistaja

Guolbba Oy

www.holidayvillagevalle.fi


Maarit Kautto, Niin Mua

Jussin mentoroinnin avulla yritykseni liikevaihto kaksinkertaistui vuoden aikana. Jussi on hyväsydäminen, ymmärtävä ja rohkaiseva mentori, joka ymmärtää liiketoiminnan haasteet ja potentiaalin toimialasta riippumatta.

Yrittäjä ja omistaja Maarit Kautto
Vintage-vaatteisiin erikoistunut
Niin Mua -vaatekauppa

www.niinmua.com


Jussi Pekkinen, CV

Nordea: pitkä ura, viimeisin työ Nordea Espoon aluejohtaja

Råmossa Lodge: isäntä ja maaseutuyrittäjä

Careeria: Yksinyrittäjäakatemian kouluttaja ja mentori

Taidetehdas/Event Factory Oy, Porvoo: hallituksen puheenjohtaja 2021 lokakuuhun saakka

Holiday Village Valle (Guolbba Oy), Utsjoki: hallituksen puheenjohtaja 2021 lokakuuhun saakka

Mentorointia ja konsultointia yrittäjille

ELY-keskuksen konsultti 3/21 alkaen. Analyysi ja konsultointi (kasvu, kansainvälistyminen ja uudistaminen)

Vahvuudet: yrityksen talous mm. rahoitus/kassanhallinta, asiakaskohtaamisen laatu/asiakaspolku, haastavat tilanteet esim. korona-aika

Koulutus: Master of Business Administration, Helsingin Kauppakorkeakoulu ja Oxford UK.

Vapaa-ajalla soudan, metsästän hirviä ja perhokalastan Utsjoella.



FI
EN